Menneitä muistellessa vuodelta 2023

TIIVISTELMÄ VUODEN 2023 TOIMINTAKERTOMUKSESTA

ESIINTYMISET JA VIERAILUT ERI YHTEISÖISSÄ

Esiintymiset alueen hoivakodeissa ja muissa yksiköissä käynnistyivät koronavuosien tauon jälkeen kevätkaudella, alkuun tosin vain pienille ryhmille kerrallaan ja maskien kanssa. Tuolloin siirryttiin käytäntöön, jossa esiintyjät sopivat aikatauluista suoraan yksiköiden vastuuhenkilöiden kanssa. Viiveiden välttämiseksi suora yhteys oli tarpeen, sillä koronan vuoksi äkillisiä sulkuja tuli vielä sekä kevät- että syyskaudellakin. Niistä huolimatta 15 eri kokoonpanoa järjesti yhteensä 126 tilaisuutta. Esityksiä toteutettiin 21 yksikössä, niissä kuulijoita oli yhteensä 3352 henkeä.

NÄYTELMÄPIIRI HULVATTOMAT

Hulvattomat kokoontuivat harjoituksiin 15 kertaa. Syksyllä oli 2 esitystä kevään ohjelmasta Rakkautta vain: Voutilassa 26.10 ja Pysäkillä 28.10. Joulupukin tarinaa esitettiin kaksi kertaa, 14.12 Pysäkillä ja 15.12 Teerimäessä.

Harjoituksissa oli yleensä mukana 7-8 näyttelijää, säestäjänä toimi Leena Aarnipuu. Koska joukkoon oli tullut pari uutta jäsentä, tutustuminen tapahtui erilaisilla liike-, tunne-, keskittymis- ja improvisaatioharjoituksilla. Yleensä harjoitusten alussa oli teatterileikkejä tai sitten laulettiin esityksen lauluja, varsinkin esitysten lähestyessä. Tavoitteena oli, että näyttelijät löytäisivät harjoitusten kautta itsestään uusia puolia, uusia vahvuuksia ja uskaltautuisivat kokeilemaan omia rajojaan, heittäytymään irti itsestään.

Esimerkkejä harjoituksista: liikutaan musiikin mukaan koko kroppa mukana tahtia vaihdellen, kävellään erilaisilla tyyleillä, erilaisina ihmisinä, eläiminä, tehdään yhdessä äänimaisemia (sirkus, asema, tori). Käytetään vain yhtä lausetta omasta roolista. Muodostetaan parit, joille annetaan roolit ja tilanne (esim. äiti ja isä riitelevät rahasta), ja pari alkaa keskustella vain valitsemillaan repliikeillä. Vibraatto: seistään rentoina piirissä, aletaan notkua polvista ja päästetään suusta samalla alkuääntä. Tehdään pieniä improja annetuista aiheista. Näytelmäpiirin ohjaajana toimi Kirsti Peltola.

KIRJOITTAJAPIIRI

Kirjoittajapiiri kokoontui kerran kuukaudessa tiistaisin klo 13.30-15.30 kirjaston tiloissa yhteensä 10 kertaa. Osallistujia oli kevään ryhmässä 6 ja syksyn ryhmässä kahdeksan. Teema: Kirjoita elämäsi albumikuvista! Jokaiselle kokoontumiskerralle ryhmän jäsenet kirjoittivat yhden tarinan kuvasta, jonka ovat valinneet omista albumeistaan. Kuvat voivat kertoa omasta elämänhistoriasta tai olla jollain muulla tavalla merkityksellisiä kirjoittajalle. Kokoonnuttaessa tekstit luettiin. Toimintavuoden aikana jokaiselle osallistujalle kertyy 8–9 tekstiä.  Omat tekstinsä voi tallentaa läheistensä ja vaikkapa seuraavien sukupolvien luettavaksi. Kirjoittajapiirin vetäjänä toimi Marja-Leena Pesonen.

KUKA-KUORO

KuKa-kuoron kokoontui Kumppanuustalon Auditoriossa tiistaisin klo 11–13. Kevätkaudella viikoittaisia harjoituksia oli 13 ja syyskaudella 11. Laulajia kuorossa oli noin 50.

Keväällä KuKa-kuoro esiintyi Kulttuurikaaren Iloisessa iltapäivässä Raatihuoneen juhlasalissa sekä Janne-salin Kevätjuhlassa yhdessä Ukrainakeskuksen kanssa. Kuorolla oli myös iso rooli Hämeenlinnan pääkirjaston kanssa järjestetyissä yhteislaulutilaisuuksissa, joita oli vuoden aikana kaksi. Syyskauden esiintymiset jouduttiin peruuttamaan sairauksien vuoksi.

KuKa-kuoron johtajana toimi Leena Aarnipuu

LIIKUNTARYHMÄT

Liikuntaryhmät kokoontuivat Voutilakeskuksen kuntosalissa kevätkaudella ja syyskaudella.

Miesten kuntosaliryhmä, ma klo 19–21, osallistujia oli keskimäärin 6, keväällä 22 kertaa ja syksyllä 18 kertaa. Yhdyshenkilönä toimi Matti Humppi.

Naisten kuntosaliryhmä, to klo 19–21, osallistujia keskimäärin 10, keväällä 22 kertaa ja syksyllä 19 kertaa. Yhteyshenkilönä toimi Pirjo-Liisa Vilenius.

SENIORIPINGIS

Senioripingistä pelattiin torstaisin klo 17–18 Keinukamarin kuntosalissa. Ryhmään on kuulunut seitsemän henkilöä. Pelipöytiä oli vain yksi, siksi pelattiin aina nelinpeliä. Pisteitä laskettiin ja tosissaan pelattiin, mutta kuka kulloinkin voitti tai hävisi, unohtui saman tien. Yhteyshenkilönä toimi Marja-Leena Pesonen.

TAPAHTUMAT, KULTTUURITILAISUUDET JA RETKET

Teatteri ja konsertit

1.4.2023        Eräs Teatteri ”Kohtaaminen” (38 osallistujaa)

26.4.2023      Konsertti Musiikkitalossa (38 osallistujaa)

23.7.2023      Heinolan kesäteatteri (40 osallistujaa)

26.10.2023    Rottien pyhimys Hämeenlinnan Teatterissa (40 osallistujaa)

9.12.2023      Pikkujoulu, Kokkisoppa, Eräs Teatteri (30 osallistujaa)

Yhteislaulutilaisuudet

16.5.2023      Kevätlaulajaiset , yhteistyössä kirjaston kanssa (50 osallistujaa)

13.9.2023      Yhteislaulutilaisuus Hämeenlinnan pääkirjaston Kirjastotorilla (74 osallistujaa)

Muuta tapahtumat

9.-31.1.2023 ”Kun tanssihame heilahtaa” näyttely Kumppanuustalolla (51 osallistujaa)

7.3.2023        Iloinen iltapäivä (146 osallistujaa)

11.5.2023      Kevätjuhla, yhteistyössä Ukraina-keskuksen kanssa (150 osallistujaa)

7.6.2023        Retki Tammisaareen yhdessä Luustoyhdistyksen kanssa (12 osallistujaa)

24.8.2023      Kulttuurikaaren syysretki Nuutajärvelle lasikylän täyttäessä 230 vuotta (50 osallistujaa)

JOULUTERVEHDYS SINULLE 2023!

KULTTUURIKAAREN PIKKUJOULU la 9.12.2023 KLO 17 ERÄSTEATTERILLA

VALOKUVAN TARINA KIRJOITTAJAPIIRISTÄ

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 5.10.2023

Hyvä Kulttuurikaaren väki!

Kulttuurikaaren toimelias syyskausi 2023 on alkanut lyhyen kesätauon jälkeen. Toimintaryhmämme: KuKa-kuoro, kirjoittajapiiri, näytelmäpiiri Hulvattomat ja kuntosaliryhmät, ovat jo täydessä vauhdissa. Ryhmistä löytyy tarkempaa tietoa Kulttuurikaaren kotisivuilta, ja ryhmien ohjaajat antavat toiminnasta mielellään lisätietoja. Kannattaa siis ottaa yhteyttä, jos kiinnostaa uuden harrastuksen aloittaminen tai entisen jatkaminen, vaikka vuosienkin jälkeen.

Kulttuurikaaren järjestämät yleisötapahtumat ovat koonneet runsaasti osallistujia alkusyksyn mittaan.  Osana Hämeenlinnan pääkirjaston rakennuksen 40-vuotisjuhlaviikon ohjelmaa Kulttuurikaari järjesti yhteistyössä kirjaston kanssa yhteislaulutilaisuuden. Kirjastotorin tilaisuus 13.9.2023 keräsi paikalle suuren laulajajoukon. Hulvattomien esitys ”Rakkautta vain” 28.9.2023 Kumppanuustalon Auditoriossa oli katsojia koskettava. Runot, laulut ja tanssi kuljettivat pohtimaan mm. rakkauden iloja, suruja ja rajoja. Syksyn mittaan tapahtumia on tulossa lisää, tiedot löytyvät netti- ja Facebook-sivuiltamme.

Vierailut alueen hoivakoteihin ovat koronavuosien tauon jälkeen taas päässeet vauhtiin. Kevätkaudella 2023 ovet hoivayksiköihin aukesivat vähitellen, alkuun tosin vain pienille ryhmille kerrallaan ja maskien kanssa. Tuolloin siirryimme käytäntöön, jossa esiintyjät sopivat aikatauluista suoraan yksiköiden vastuuhenkilöiden kanssa. Viiveiden välttämiseksi suora yhteys oli tarpeen, sillä koronan vuoksi äkillisiä sulkuja tuli vielä kevätkaudellakin. Näin on sovittu toimittavan myös kuluvan syyskauden 2023 ajan. Esiintyjät ovat edeltävän kevään ja kesän aikana olleet erittäin aktiivisia, yhdeksän eri kokoonpanoa järjesti yhteensä 60 tilaisuutta. Esityksiä toteutettiin 16 yksikössä, niissä kuulijoita oli yhteensä 1371 henkeä.

Esiintymisistä kertovien lukujen takana on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat lähteneet liikkeelle jakaakseen muiden kanssa iloa tuovia kokemuksia, siitä kaikille suuri kiitos. Jakaminen ja ilon tuominen on hienosti sanoitettu Kulttuurikaaren toiminta-ajatuksessa: tavoitteena on ihmisten iloinen yhdessäolo ja kulttuuristen kokemusten monipuolinen jakaminen. Esiintyjinä emme ole jonkin kulttuurisen kokemuksen viejiä ja antajia, olemme jakajia ja saajia.

Yhteisissä hetkissämme syntyy se vastavuoroisuus ja valo, joka siivittää meitä kohti loppusyksyn pimeneviä päiviä.

Marja Räikkönen                                                                                                                                                      puheenjohtaja

Yhteislaulu kirjastolla 

Tapahtuma oli osa pääkirjaston rakennuksen 40-vuotisjuhlaviikon ohjelmaa, ja sen toteuttivat yhteistyössä Kulttuurikaari ja kirjasto.

 Kiitos runsaslukuiselle yleisölle ja kirjaston upeille puitteille. Yhteistyössä on voimaa. Tunnelma oli upea ja laulun riemu täytti koko kirjaston! 

Lauloimme lauluja, joiden sanat tai sävellys tai jokin muu aasinsilta linkittyy Hämeenlinnaan. Kappaleina kuultiin muun muassa: Käymään vain, Katson sineen taivaan, St Pauli ja Reeperbahn, Itkevä huilu, Maailma on kaunis ja Lapin kesä. Tekijöinä mm. Eino Leino, Larin-Kyösti, Vexi Salmi, Kai Hyttinen, Matti Siitonen ja Irwin Goodman.

 Tilaisuuden säestäjinä toimivat muusikkolauluntekijät Jorma Kukkonen, Kari Kupari ja Jukka Salminen. Ja kun lauluntekijät olivat asialla, saimme kuulla myös aivan uusia lauluja Larin-Kyöstin 150-vuotisjuhlavuoden innoittamana. Heipä hei!

NUUTAJÄRVI 230 VUOTTA

Kulttuurikaaren syysretki 24.8.2023 suuntautui Nuutajärvelle lasikylän täyttäessä 230 vuotta. Matkaan oli lähtenyt täysi bussillinen retkeläisiä. Saimme tutustua juhlavuoden näyttelyyn ja lasikylän moniin pajoihin. Oppaiden  johdolla  kiersimme lasikylän historiallisia paikkoja ja saimme kuulla sen toiminnasta vuosikymmenten ajoilta. 

Nuutajärvi on Suomen vanhin, 200 vuotta  yhtäjaksoisesti toiminut lasitehdas. Ensimmäinen lasialan ammatillinen koulutus on alkanut Nuutajärvellä vuonna 1993 professori Oiva Toikan aloitteesta, järjestäjänä Wetterhoff. Nykyään koulutuksesta huolehtii Ammattiopisto Tavastia.

Kotimatkalla teimme maistuvia hankintoja Urjalan Makeistukussa.

Yhteislaulutilaisuus Hämeenlinnan pääkirjaston Kirjastotorilla 13.9.2023.

Kulttuurikaaren jäseniä retkeili yhdessä Luustoyhdistyksen kanssa Tammisaaressa 7.6.2023.

Lähdimme klo 7.00  aamupirteinä  Hame bussilla  37 retkeläisen voimin kohti Forssaa, josta otimme vielä viisi matkalaista mukaamme!  Matka jatkui kohti Tammisaarta, johon tultuamme joimme aamukahvit sämpylällä Cafe Schjerbeckissä!

Opas tuli autoomme ja matkasimme auton kanssa ja  kävellen tutustuen retkikohteeseen "Tammisaari ennen ja nyt"-teemalla!

Kello olikin jo 13.00 ja nälkä kurni suonissamme, joten menimme syömään herkullisen lounaan Knipan-kesäravintolaan! Sen jälkeen osa retkeläisistä lähti Alvar Aallon suunnittelemaan Villa Skeppettiin ja osa Tammisaaren Chappe-taidemuseo! Osa päätti jäädä vain tutustumaan Tammisaaren keskustaan!  

Matka jatkui sitten kohti Kirkkonummea. Sinne saavuttuamme tutustuimme opastetusti Pokrovan ortodoksiveljestöön, missä nautimme. Sitten alkoi kotimatka ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä päivän antiin! Väsyneet matkaajat saavuimme klo 20.00 Wetterhoffille!

”Oli mukava päivä!”,  kiittelivät kaikki.

Luustoyhdistyksen järjestämälle retkelle osallistui  12 Kulttuurikaaren jäsentä.

Arja Lahti (teksti ja kuvat)

Tammisaaren ikkuna
Tammisaaren kirkosta
Kirkkonummen Pokrova

KEVÄTLAULAJAISET KIRJASTOLLA 16.5.2023

Kulttuurikaari ja Hämeenlinnan kirjasto tarjosivat elävän musiikin säestyksellä kattauksen Suuren toivelaulukirjan lauluja. Laulut olivat kaikille tuttuja Hectorin, Fredin, Ankin, Katri Helenan, Veikko Lavin jne. esittäminä. Suurin osa lauluista oli kevyen musiikin klassikkoja. Säveltäjinä mm. Pete Seeger, Violetta Parra, Kari Aava, Toivo Kärki, Jukka Kuoppamäski, Lee Hazelwood ja monia muita. Kirjastoon oli tullut n. 50 laulamisen ystävää viettämään harmaata ja sateista kevätpäivää  laulamalla yhdessä.

Säestyksestä huolehtivat Leena Aarnipuu (piano) ja Jorma Kukkonen  (kitara), tilaisuuden juonsivat Reijo Lehtinen ja Jorma Kukkonen.

Kuvat Hans Richter

Kevätjuhla 11.5.2023

Hämeenlinnan Ukraina-keskus ja Kulttuurikaari ry viettivät yhteistä kevätjuhlaa n. 130 osallistujan voimin Ukraina-keskuksen Janne-Salissa 11.5.2023.

Juhla alkoi Ukraina-lauluryhmän esityksellä, he lauloivat neljä ukrainalaista laulua. Pianisti Ludmila soitti ukrainalaisen sävelmän ja myös yhden Sibeliuksen pianokappaleen.

Liisa ja Jorma Virtanen lausuivat kesäisiä runoja, jonka jälkeen Hannu Riihivaara lauloi säestäjänään Leena Aarnipuu.

Hulvattomien esityksessä ”Kuinka rakkaus alkoi” laulettiin rakkaudesta ja kuultiin lasten lausahduksia rakkaudesta

 Juhlan lopuksi esiintyi KuKa-kuoro johtajanaan Leena Aarnipuu. Samalla laulettiin yhdessä myös muutama kesäinen laulu.

Marja Räikkönen (oikealla) toivotti kaikki tervetulleksi ja Olena Niittykoski toimi juhlan ukrainankielisenä tulkkina.

KULTTUURIRETKI HELSINKIIN ke 26.4.23

Aurinkoisena kevätpäivänä 38 reipasta retkeläistä matkasi Helsingin Musiikkitalolle konserttiin. Radion sinfoniaorkesterilla oli siellä avoin kenraaliharjoitus.

 Konserttia johti RSO:n ylikapellimestari Nicholas Collon. Orkesteri soitti Sergei Rahmaninovin pianokonserton nro 4 solistinaan Boris Giltburg. Toisena kappaleena  orkesteri ja musiikkitalon kuoro esittivät Igor Stravinskyn Psalmisinfonian. Lopuksi kuulimme Béla Bartokin sarjan baletista Ihmeellinen mandariini. Samana iltana oli Teemalta mahdollisuus katsoa varsinainen konsertti, ja vaikkapa etsiä kohtia, joita vielä hiottiin yksittäisten soitinryhmien tai koko orkesterin toimesta.

 Konsertin päätyttyä siirryimme  Helsingin keskuskirjasto Oodiin, missä lounastimme. Syötyämme kiersimme kirjastotalon eri tiloissa ja kerroksissa oppaan johdolla. Kirjastossa on perinteisen lainaustoiminnan lisäksi mahdollisuus työskennellä ja lukea joko kaikille avoimissa, meluisissa tiloissa tai hiljaisissa huoneissa. Oodista voi vuokrata käyttöönsä esimerkiksi musiikki-, valokuvaus-/videointi- tai äänitysstudion, konsolipelihuoneen tai vaikkapa keittiön. Lisäksi käytettävissä olivat ainakin ompelukone, saumuri, erilaiset tulostimet ja tekniset vempaimet…, siis vaikka mitä!

Retkeläinen Sirkka-Liisa Syvänen

Kapellimestari Collon saapuu johtamaan.
Konserttiin pääsyä odotellaan. Kaikki kuvat Hans Richter
Kirjaston robotti menossa hissiin hoitamaan tehtäväänsä.
Helsingin keskuskirjasto Oodi.

KULTTUURIKAAREN ILOINEN ILTAPÄIVÄ 7.3.2023 RAATIHUONEELLA

Raatihuoneella vietettiin tänään Kulttuurikaaren iloista iltapäivää, jonka teemana oli Yhdessä kaiken ikää. Kun ikää karttuu, sitä on mukava juhlistaa yhdessä. Tänään juhlan aiheena oli Kulttuurikaari ry, joka täytti 25 vuotta 25.2.1998.

 Kulttuurikaaren toiminnan tavoite on ihmisten iloinen yhdessäolo ja kulttuuristen kokemusten monipuolinen jakaminen. Tämänpäiväisessä juhlassa tavoite toteutui, kun toimintaryhmien työskentelyä avattiin ja esiintyjäryhmien jäsenet antoivat maistiaisia hoivakoteihin suunnatusta ohjelmistosta.

 Iloisella mielellä jäätiin odottamaan seuraavaa tapaamista!

Hämeenlinnan suurin kuoro, KUKA-kuoro, johtajanaan Leena Aarnipuu esiintyi juhlan aluksi ja lopuksi. Yleisökin pääsi laulamaan kuoron kanssa.
KUKA-kuoron sopraanot ja Leena Aarnipuu.
"Martti-kerhon" miehet Hannu, Reijo, Markku ja Juhani. "Matkalla pohjoiseen"
Sirpa Ijäs lauloi esitykeen kuuluneen "Rakkauden jälkeen" kappaleen.
Hulvattomia säesti Anneli Rantala-Loikkanen
Hannu Riihivaara tunnelmoi Raimond Valgren sävelin ja Juha Vainion sanoin "Voisko koskaan tulla toista kertaa".
Näytelmäpiirin ohjaaja Kirsti Peltola oli tehnyt ryhmälleen "Ja jossain soi" esityksen (sis. laulut Satumaa, Rakkauden jälkeen, I will follow you) . Sirkka-Liisa Vehviläinen ja Ari Kokkala "Satumaan tunnelmissa".
Liisa Virtanen ja Kauko Räikkönen olivat valmistelleet runoesityksen ”Ja mikä se ikä on?”.
Kari Kupari kitara ja Tapio Hurri huilu esittivät alkuun "Brian Boru’s March" irlantilaisen sävellyksen. Sitten Jorma Kukkonen lauloi säveltämänsä ja sanoittamansa laulun "Värit", säestäjinään Kari Kupari ja Tapio Hurri.
Kulttuurikaaren puheenjohtaja Marja Räikkönen toivotti juhlayleisön tervetulleeksi.
Kirjoittajapiirin Marja-Leena Pesonen haastatteli Kulttuurikaaren toimintaryhmien edustajia ja esitti heille visaisia kysymyksiä.

KUN TANSSIHAME HEILAHTAA

Pysäkin   Tanssiryhmän tanssiasuja esillä 

Kumppanuustalossa, krs. 2

9-30.1.2023

Tervetuloa katsomaan!

Kulttuurikaari ry

MARTTIKERHO KERTOO 
Marttikerho koostuu viidestä musiikkia harrastavasta ukosta. Me kaikki laulamme Kulttuurikaaren Kuka-kuoron takarivissä. Kun kuulimme tarpeesta löytää esiintyjiä ja laulattajia hoivakoteihin päätimme ryhtyä toimeen.

Yli kolme vuotta on nyt ahkerasti kierretty hoivakoteja ja vähän muitakin kohteita, ja kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia: noin100 keikkaa ja noin 2000 kohtaamista hoivakotien asukkaiden kanssa Renkoa ja Hauhoa myöten.

 On ollut riemastuttavaa nähdä, kun dementoitunut, tuolissaan torkkuva vanhus havahtuu kuullessaan tutun melodian ja lähtee mukaan tapailemaan laulun rytmiä ja sanoja. Palaute on aina ollut kiittävää, sekä asukkailta että henkilökunnalta. On toivotettu tulemaan toistekin, mahdollisimman usein, ehkä jo ensi viikolla tai vaikka huomenna!

Alusta alkaen Leena Aarnipuu lupautui säestäjäksi ja näin homma on toiminut.

Kokoonpano on matkan varrella ehtinyt jo muuttua, mutta kukaan meistä ei ole edelleenkään Martti.

 Erkki, Hannu, Juhani, Matti ja Reijo 

Hannu, Reijo, Markku ja Juhani Raatihuoneen juhlasalissa keväällä 2023.