Blogit
Hyvä Kulttuurikaaren väki!
Kulttuurikaaren toimelias syyskausi 2023 on alkanut lyhyen kesätauon jälkeen. Toimintaryhmämme: KuKa-kuoro, kirjoittajapiiri, näytelmäpiiri Hulvattomat ja kuntosaliryhmät, ovat jo täydessä vauhdissa. Ryhmistä löytyy tarkempaa tietoa Kulttuurikaaren kotisivuilta, ja ryhmien ohjaajat antavat toiminnasta mielellään lisätietoja. Kannattaa siis ottaa yhteyttä, jos kiinnostaa uuden harrastuksen aloittaminen tai entisen jatkaminen, vaikka vuosienkin jälkeen.
Kulttuurikaaren järjestämät yleisötapahtumat ovat koonneet runsaasti osallistujia alkusyksyn mittaan. Osana Hämeenlinnan pääkirjaston rakennuksen 40-vuotisjuhlaviikon ohjelmaa Kulttuurikaari järjesti yhteistyössä kirjaston kanssa yhteislaulutilaisuuden. Kirjastotorin tilaisuus 13.9.2023 keräsi paikalle suuren laulajajoukon. Hulvattomien esitys ”Rakkautta vain” 28.9.2023 Kumppanuustalon Auditoriossa oli katsojia koskettava. Runot, laulut ja tanssi kuljettivat pohtimaan mm. rakkauden iloja, suruja ja rajoja. Syksyn mittaan tapahtumia on tulossa lisää, tiedot löytyvät netti- ja Facebook-sivuiltamme.
Vierailut alueen hoivakoteihin ovat koronavuosien tauon jälkeen taas päässeet vauhtiin. Kevätkaudella 2023 ovet hoivayksiköihin aukesivat vähitellen, alkuun tosin vain pienille ryhmille kerrallaan ja maskien kanssa. Tuolloin siirryimme käytäntöön, jossa esiintyjät sopivat aikatauluista suoraan yksiköiden vastuuhenkilöiden kanssa. Viiveiden välttämiseksi suora yhteys oli tarpeen, sillä koronan vuoksi äkillisiä sulkuja tuli vielä kevätkaudellakin. Näin on sovittu toimittavan myös kuluvan syyskauden 2023 ajan. Esiintyjät ovat edeltävän kevään ja kesän aikana olleet erittäin aktiivisia, yhdeksän eri kokoonpanoa järjesti yhteensä 60 tilaisuutta. Esityksiä toteutettiin 16 yksikössä, niissä kuulijoita oli yhteensä 1371 henkeä.
Esiintymisistä kertovien lukujen takana on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat lähteneet liikkeelle jakaakseen muiden kanssa iloa tuovia kokemuksia, siitä kaikille suuri kiitos. Jakaminen ja ilon tuominen on hienosti sanoitettu Kulttuurikaaren toiminta-ajatuksessa: tavoitteena on ihmisten iloinen yhdessäolo ja kulttuuristen kokemusten monipuolinen jakaminen. Esiintyjinä emme ole jonkin kulttuurisen kokemuksen viejiä ja antajia, olemme jakajia ja saajia.
Yhteisissä hetkissämme syntyy se vastavuoroisuus ja valo, joka siivittää meitä kohti loppusyksyn pimeneviä päiviä.
Marja Räikkönen puheenjohtaja
Kultturikaari 23 vuotta
Tätä kirjoittaessani Pysäkin Kulttuurikaaren 23. syntymäpäivä lähestyy. Yhdistys perustettiin 25.2. 1998 aktiivisen kulttuurivaikuttajan Pekka Lampisen aloitteesta. Sen tehtävä oli edistää Vapaaehtoiskeskus Pysäkin taide- ja kulttuuritoimintaa ja vapaaehtoisten yhteenkuuluvaisuutta.
Kulttuurikaaren toiminta muotoutuu kunakin toimintakautena mahdollisuuksista, joista talouttakin tärkeämpiä ovat ihmiset ja heidän kykynsä, intonsa ja luovuutensa. Niistä syntyy uutta ”pöhinää” ja osallisuutta.
Syntymäpäivä virittää muistelemaan menneitä. Sanalasku sanoo, että ”vanhassa on uuden siemen”.
Kulttuurikaari on itsenäinen toimija, jonka juuret kiinnittyvät vuonna 1994 perustettuun Vapaaehtoiskeskus Pysäkkiin. Näiden yhteistyö rakentui siten, että Kulttuurikaari toteutti, Pysäkki loi mahdollisuuksia. Seuraavassa esimerkkejä toiminnoista, jotka ovat hiipuneet ajan myötä tai niissä on ollut ”uuden siemen”.
Pysäkin toimitila Raatihuoneenkatu 7:ssä, oli ”kaupunkilaisten olohuone”. Se haluttiin koristaa taiteen harrastajien ja -harjoittajien kuvataiteella ja antaa aloittelevillekin tilaisuus saada julkisuutta. Kulttuurikaari vastasi kausittain vaihtuvista taidenäyttelyistä vuoteen 2013 asti.
Pysäkin kahviossa kokoontui useita pöytälaatikkorunoilijoita. Heistä Pekka Lampinen muodosti runoryhmän, joka julkaisi v. 1996 runokirjan, Virtaavat lähteet. Ryhmä järjesti kuukausittain kaikille avoimia kirjallisuusiltoja, joissa esitelmöitsijöinä oli paikallisia asiantuntijoita. Kulttuurikaari jatkoi runoryhmän toimintaa sen perustajan kuolemaan asti. Runopiiri jatkoi kirjoittajapiirinä ja se toimii yhä.
”Kaupungin olohuone” kokosi myös soittotaitoisia musiikin harrastajia, jotka soittelivat siellä omaksi ja toisten iloksi vapaaehtoiskeskuksen omistamilla instrumenteilla; huuliharpulla, harmonikalla, kitaralla tai pianolla. Soittajien yhdistäessä taitojaan syntyi esiintymisryhmiä.
Pysäkin orkesterista kiitos kuuluu viulisti Leo Saarelle, joka kokosi orkesterin taitavista soittokavereistaan. Kulttuurikaari piti muusikot ahkerassa liikkeessä. Esiintymisiä oli hoivakodeissa, ikäihmisten tapahtumissa ja Pysäkin ohjelmahetkissä, vuosittain kymmeniä. Viisi vuotta sitten orkesteri hiljeni. Sen eniten soittama ja siltä eniten toivottu kappale oli Kultainen nuoruus.
Perinnetuokiot olivat Pysäkin ensimmäisiä säännöllisiä ohjelmahetkiä, joissa esiintyivät paikalliset kotiseudun, kansanperinteen ja historian asiantuntijat. Tuokiot loppuivat toiminnan vetäjän väistyttyä ja ohjelmahetkien aihevalikoimien laajennuttua.
Kulttuurikaarella oli kahdeksana vuotena kuvataideryhmä aikuisille sekä kahtena vuotena kuvataidekoulu lapsille, vetäjänään Terttu Mällinen. Edellinen ryhmä kokoontui viikoittain Boijerin huvilan yläkertaan piirtämään ja maalaamaan. Ryhmän tuotoksista tehtiin postikorttisarja, jota on edelleen myynnissä. Kuvataidekoulu oli suunnattu syrjäytyneiden perheiden lapsille. Sen tarkoituksena oli antaa näille mahdollisuus itseilmaisuun ja ryhmässä toimimiseen turvallisessa ja kasvattavassa ilmapiirissä. Tästäkin on muistona erään lapsen piirros, Kettu, josta painettiin taulu. Lasten kuvataidekoulua jatkoi Perhetyö Alvari.
Ohjelmassa oli kaupungin myötävaikutuksella parin vuoden ajan ATK- kerho, josta vastasi Raili Reinikainen. Moni pysäkkiläinen oppi tuolloin digitaitojen alkeet.
Kulttuurikaaren pyörätuoliprojekti v. 2002 oli menestys. Se tuotti lähes 12 000 €, jolla ostettiin 7 kpl ulkoilukäyttöön tarkoitettua pyörätuolia. Pyörien määrä kasvoi vuosien varrella lahjoitusten turvin 28:een ja ne sijoitettiin kantakaupungin ja liitosalueiden hoivakoteihin.
Pyörätuolikampanjan veroinen hanke voi toteutua vain, kun sillä on kaupungin ja kaupunkilaisten tuki, näyttäviä tempauksia ja paljon asialle innostuneita vetäjiä. Yksi aktiivinen toimija oli Markku Kettunen, joka hankki varoja projektille ja kuljetti lukemattomia vanhuksia uusilla pyörätuoleilla.
Mikä asia saisi meidät syttymään pyörätuoliprojektin lailla?
Pirjo-Liisa Vilenius
15.2.2021
Kulttuurikaaren tavoitteena on ihmisten iloinen yhdessäolo ja kulttuurillisten kokemusten jakaminen.
Kulttuurikaaren viime vuosien suotuisa kehityskaari pysähtyi kuin seinään maaliskuussa 2020, kun ihmisten kokoontumista, matkustusta ja harrastustoimintaa rajoitettiin valtaoikeuksin pandemialta suojelemiseksi. Vierailukiellot hoivakoteihin estivät omaisten ja asukkaiden kohtaamiset ja kotona-asuvia ikääntyneitä kehotettiin pysyttelemään karanteenin omaisesti kodeissaan. Rajoitusten ensimmäisinä viikkoina ihmiset sopeutuivat tilanteeseen, kunnes tilanne koettiin ihmisluonnon vastaiseksi. Syntyi äänekästäkin vastustusta.
Kulttuurikaaren hallitus kuunteli huolestuneena hoivakotien asukkaiden viestit. Niinpä esiintyjiltä tiedusteltiin heidän halukkuuttaan esiintyä hoivakodeissa turvallisuutta noudattaen. Lähes jokainen vastaaja oli halukas lähtemään ”keikalle”. Esteeksi tulivat kaupungin koronavalmiusryhmän asettamat rajoitukset.
Toukokuun 5. p:nä Neliapila (Leena Aarnipuu, Reijo Lehtinen, Kaisa Juslin ja Marja Räikkönen) ja 17.p:nä Trio 217 (Leena Aarnipuu, Leena-Maija Ruuskanen ja Hannu Riihivaara) lauloivat ja laulattivat Keinukamarin ja Keinutuolin asukkaita talon sisäpihalla. Jälkimmäinen tilaisuus sai myönteistä lehtijulkisuuttakin. Toukokuun 30 p:nä soi Suvivirsi jälleen Keinukamarin pihalla, laulajina taas Trio 217. Yhteislauluja laulettiin myös Hoivapalvelukeskus Hoivian pihassa 26.7. Reino Laajaniemen ja Veikko Saaren vetäminä.
Elokuussa puheenjohtajan oivalluksesta tiedusteltiin Kulttuurikaaren käyttöön Viisari-taloa. Sopimukseen päästiin; talo oli käytettävissämme keskiviikkoisin ja torstaisin. Keskiviikkona taloa käytti harjoitustilanaan Tiritos-lauluyhtye, torstaina Näytelmäryhmä Hulvattomat ja Pingisryhmä. Lisäksi Viisari oli tukikohtana Torstaitreffeille, jotka aluksi olivat kävelyretkiä lähiluontoon, sittemmin kokoontumisia sisätiloissa. Silloin laulettiin, askarreltiin, tanssittiin tuolitansseja sekä kuultiin Marja ja Kauko Räikkösen kertomana, miten teatteria tehdään talkoovoimin. Viisarilla ehdittiin kokoontua 9 viikkona, kunnes aluehallintovirasto kielsi yli 10 hengen kokoontumiset epidemian varotoimena.
Loppuvuosi 2020 ja uuden vuoden alku on ollut hiljaista aikaa, eikä Kulttuurikaaressa ole tehty suunnitelmia kevääksi kokoontumisrajoitusten jatkuessa. Viranomaiset pyytävät meitä olemaan edelleen kärsivällisiä. Kuuliaisina kansalaisina ja jo elämää nähneinä, maltamme totella ohjeita, mutta toinen luonto meissä – se sosiaalinen puolemme - kaipaa kohtaamisia, seuraa ja toimintaa.
Pirjo-Liisa
Vilenius
23.1.2021
”Tanssien iloa saamme
sitä myös toisille jaamme...”
Kulttuurikaaren tanssiryhmä on kokoontunut tauotta tiistaisin vuodesta 2002 lähtien, ensin Raatihuoneenkadun Pysäkillä sitten jo vuosia Keinukamarissa. Koronaepidemia keskeytti viikoittaiset harjoitukset. Hiljaiselon aikana olen kaipaillut ystävien kohtaamista ja sitä yhteisöllisyyden kokemusta, jota jokaisen opitun tanssin ja esiintymisen jälkeen koimme.
Joukkomme on pysynyt melko vakiona koko toiminnan ajan. Onpa niitäkin, jotka ovat olleet mukana alusta asti, siis 18 v. V. 2009 ryhmäämme fuusioitui seitsemän miestanssijaa. Seppo Airolan ohjaama Zorbas-ryhmä ryhtyi heti harjoittelemaan kanssamme Tangoa. Suunnittelin heille myös oman tanssin Juice Leskisen musiikkiin, Norjalainen villapaita. Sen esittäminen suosiostaan huolimatta jäi vähäiseksi.
Tanssilla on lukuisia hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Niitä emme tunneilla ajattele, emmekä niitä itsessämme tunnista. Joukkoon kuuluminen ja me-henki kannattelevat harrastustamme. Ohjaajana näen ryhmän pitkällä aikavälillä kehittyneen positiiviseen suuntaan. Kuinka kovan työn takana olikaan alkuaikoina oppia uusia tansseja! Oppimisprosessi on vuosien varrella lyhentynyt; tanssijat ymmärtävät minua jo puolesta sanasta. Olen varma, että vuosien tanssiharjoitukset ovat avanneet kunkin tanssijan aivoverkkoon uusia yhteyksiä ja siten tasapaino, ketteryys, kehon hallinta sekä muisti parantuvat.
Ohjelmistomme laajeni ja vaikeutuikin matkan varrella. Viime vuosina 6–7 tanssin sarja perustui tiettyyn teemaan, kuten Tapio Rautavaaran lauluihin, tukkilaisiin ja merimiessäveliin. Jotkut tanssit ovat ohjelmistossa vuodesta toiseen, kuten Hora hadera ja St. Bernhardin valssi, joita palvelutalojen asukkaat ovat nähneet useammankin kerran. Viimeksi opettelemamme tanssi, Ranskalaiset korot jäi viimeistelyä varten.
Tanssiasut ovat osa tanssia. Miehillä se oli lähes aina sama; tummat housut, kauluspaita ja liivi. Naisten ensimmäiset puvut saatiin lainaksi kaupungin teatterin puvustosta. Ritva Sutisen ansiosta ja avulla syntyi pitkä juhlapuku. Kravattihameet saivat kaikkialla ihastusta. Ne valmistuivat solmioista, jotka olivat jääneet paikallisen miesväen kaappeihin, kenties vastoin omaa makua tai unohtuneina. Tanssiryhmämme jäsenen kotiompelimosta syntyi hameita ja huiveja täydentämään kulloisenkin tanssin luonnetta.
Tanssiasut ovat olleet käyttämättöminä yli puoli vuotta. Esiintymiset loppuivat kuin seinään 15.3. 2020. Vuosittain niitä on ollut toistakymmentä ja ne ovat olleet kokemuksena antoisia. Tanssi on vuorovaikutusta oman parin ja ryhmän kesken. Esiintyminen on myös vuorovaikutusta yleisön kanssa; parhaimmillaan esitys herättää katsojassa tunteita ja muistoja. Siksi kai tanssimme Äänisen aallot tai Hummani hei ovat valloittaneet yleisön.
Pirjo-Liisa Vilenius
tanssiryhmän ohjaaja
25.11.2020